White Swanin hoitavien kosteusvoiteiden tärkeimpänä tehoaineena on joko otsonoitu sheavoi tai otsonoitu kaakaovoi. Rakenteeltaan erityisesti sheavoi muistuttaa paljon oliiviöljyä. Molemmissa on runsaasti oleiinihappoa, joka otsonin kanssa reagoidessaan muodostaa otsonideja, joilla on runsaasti ihoa hoitavia vaikutuksia. Sheavoissa on oliiviöljyä enemmän steariinihappoa, jonka vuoksi se pysyy kiinteänä myös huoneenlämmössä. Steariini kiinteyttää myös itse voidetta, jonka vuoksi se ei juurikaan sekoitu ja siten parantaa myös säilyvyyttä. Otsonoinnissa voit kiinteytyvät vielä kovemmiksi, joten ne eivät sellaisenaan sovi käytettäväksi ihonhoitoon. Tällaisen kosteusvoiteen tehoaineiksi ne ovat kuitenkin ihanteellisia. Otsonidit lisäävät myös kudoksia uusivien kasvutekijöiden tuotantoa iholla, jolloin myös ihon uusiutuminen nopeutuu. Lisäksi otsonidit lisäävät sisäsyntyisten antioksidanttien tuotantoa. Antioksidantit suojaavat ihoa ulkoisilta uhkatekijöiltä, kuten auringon UV-säteilyn tai eri kemikaalien aiheuttavilta vaurioilta. Samalla ihon vanheneminen hidastuu tai se saattaa jopa nuorentua.
Otsonoidun voin lisäksi voiteissa on muitakin hoitavia ainesosia. Yksi niistä on skvalaani, joka toimii luonnollisena kosteuttajana. Skvalaania on luonnostaan varsinkin lasten ja nuorten ihon sebumissa eli ihon luonnollisessa rasvassa. Sen määrä vähenee dramaattisesti noin 25 ikävuoden jälkeen ja yli 40-vuotiailla sitä on enää tuskin lainkaan. Skvalaani on yksi osatekijä siihen, miksi lasten ja nuorten iho on usein sileä ja hyväkuntoinen. Vaikka Skvalaani on rasvaliukoista, se imeytyy ihoon hämmästyttävän nopeasti. Eräällä internetsivulla väitettiin sen imeytyvän ihoon jopa 2 mm sekuntinopeudella. En tiedä, pitääkö väite paikkaansa tai voiko sellaista edes mitata. Joka tapauksessa skvaaani imeytyy nopeasti ja syvälle. Siten se toimii myös kantajana otsonoidulle rasvalla imaisten sitä mukanaan syvemmälle ihoon. Näin ollen otsonoitu rasva vaikuttaa tehokkaammin, eikä ihon pinta jää ikävän rasvaiseksi. Skvalaani valmistetaan yleensä skvaleenista, jota saadaan enimmäkseen hainmaksaöljystä eristämällä, mutta myös monet kasviöljyt sisältävät sitä pieniä määriä. White Swan -tuotteiden skvalaani on kasviöljypohjaista. Se on tavallisesti kalliimpaa, mutta eettisesti kestävämmin tuotettua. Yhtään haikalaa ei ole tapettu näiden voiteiden vuoksi.
Voiteet sisältävät luonnollisesti myös vesiliukoisia kosteuttajia. Luonnollinen betaiini on aminohappo ja poolinen molekyyli, jonka vuoksi se vetää puoleensa vettä ja täten estää sitä haihtumasta iholta. Betaiinilla on myös kyky vähentää ryppyjä ainakin väliaikaisesti ja se saa ihon tuntumaan silkkiseltä ja sileältä. Betaiini ehkäisee myös muiden ainesosien mahdollisia ärsyttäviä vaikutuksia, joskaan White Swan –voiteiden ainesosat eivät yleisesti ottaen ole ärsyttäviä. Joissakin tutkimuksissa betaiinin on havaittu vähentävän tulehduksia ja ihon punoitusta. Samoin se helpottaa ravinteiden pääsyä soluihin, ja toimii siten myös solujen elvyttäjänä ja eräänlaisena nuorentajana. Samoja vaikutuksia on myös otsonoiduilla rasvoilla, ja siksi on vaikea arvioida betaiinin lisävaikutusta näissä voiteissa.
Butyleeniglykoli ja glyseroli ovat vesiliukoisia mutta rasvamaisia nesteitä, jotka eivät kuitenkaan jätä ihoa rasvaiseksi. Molemmat ottavat vastaan ilmassa olevaa kosteutta ja ehkäisevät täten ihon kuivumista. Glyseroli on tosin tahmaisen tuntuinen, joten käyttömukavuuden vuoksi sitä on voiteissa varsin rajallinen määrä. Glyserolia on luonnossa runsaasti lähes kaikissa kasveissa. Butyleeniglykoli on keinotekoisempi, vaikka sitäkin luonnossa vähäisessä määrin esiintyy. Se hajoaa gamma-hydroksibutyyrihapoksi, joka on luonnollinen yhdiste myös ihmiskehossa. Siksi butyleeniglykoli ei keinotekoisuudestaan huolimatta ole niitä kaikkein luonnottomimpia ainesosia. Se ei reagoi otsonoitujen rasvojen kanssa ja se on lisäsyy, miksi valitsin sen yhdeksi voiteideni ainesosaksi. Glyserolia kun en sen tahmeuden vuoksi voi käyttää kuin rajallisesti. Otin siinä tietoisen riskin, sillä rakenteeltaan lyhytketjuisempi propyleeniglykoli, joka on myös useissa voiteissa kosteuttajana, ärsyttää monien käyttäjien ihoa ja on siksi maineeltaan huono. Butyleeniglykoli on biologisesti hajoava ja turvallinen, eikä sitä samankaltaisesti nimestään tule sekoittaa muihin glykoleihin.
Lisäksi voiteissa on vielä joitakin rakennetta ylläpitäviä ainesosia. Erillisiä säilöntäaineita niissä ei ole, sillä otsonoidulla rasvalla on mikrobien kasvua ehkäisevä vaikutus, ja siten ylimääräiset säilöntäaineet ovat tarpeettomia. Tuotteet ovatkin läpäisseet tiukimmatkin kosmeettisille voiteille asetetut mikrobiologiset säilyvyystestit. Vaikka White Swanin voiteet eivät aivan puhdasta luonnonkosmetiikkaa olekaan, mitään parabeeneja, silikoneja tai muitakaan huonomaineisia ainesosia niissä ei ole. Voiteita voi huoletta käyttää säännöllisesti useitakin kertoja päivässä.
Hyvän imeytyvyyden vuoksi hoitavat kosteusvoiteet voivat joissakin tapauksissa hoitaa ihoa jopa paremmin kuin puhtaat otsonoidut öljyt. Öljyjen kaltaista hajuongelmaa ei voiteissa ole, eivätkä voiteet myöskään jätä ihoa rasvaiseksi. Niinpä voiteet eivät ole varsinainen kilpailija otsonoiduille öljyille, vaan ennemminkin niitä täydentävä tuote. Monet ostavatkin öljyn yökäyttöön ja voiteen päiväkäyttöön. Koska voiteet ovat käyttömukavuudeltaan ylivertaisia öljyihin verrattuna, ihon rauhoituttua monet vaihtavat öljyt tai yhdistelmät pelkkään voiteeseen.
Tällä hetkellä White Swan -voiteista on saatavana ainoastaan perusversioita, jotka poikkeavat toisistaan lähinnä hajun perusteella. Hoitava kosteusvoide Shea on hajustamaton, Hoitava kosteusvoide shea vanilja tuoksuu vaniljalle ja hoitava kosteusvoide shea havumetsä tuoksuu havupuille. Ja kuten jo mainittu, otsonoituun kaakaovoihin perustuva tuote – Hoitava kosteusvoide cocoa – tuoksuu luontaisesti suklaalle. Kaikkia voiteita on saatavilla ilmattomissa pumppupulloissa sekä 50 ml että 100 ml koossa.
Uusia voiteita ja versioita on suunnitteilla, ja niistä tulee aikanaan tietoa tälle sivulle.